Sumu

Punakeltainen kettutyttö kävelee sumussa. Välillä, ikään kuin yllättäen, ilmestyy sumusta muita kulkijoita vain kadotakseen saman tien. Sumun hetkeksi väistyessä pilkahtaa etäämpää hiljaa virtaava joki. Kettutyttö tuntee olevansa irti itsestään ja ajasta. Hänen aistinsa villiintyvät.

Moottoripyöräilevä nuorukainen nojaa sumussa pyöräänsä. Oranssinen hehku virtaa vallattomana kettutytön ja nuorukaisen tilojen yhtyessä. Hymy leviää nuorukaisen kasvoille hänen todetessaan: "Sinä."

"Me." Vastaa kettutyttö koko kettuudellaan sanaansa painottaen. "Tahdotko aikani?"

Punakeltainen kettutyttö kulkee portaissa nuorukaisen edellä. Nuorukaisen katse jää lepäämään kettutyön iholle.

Alkuperäinen

Mist

Reddishly yellowy foxy lady walks in the mist. Every now and then, as if surprisingly, passers-by appear through the mist just to instantly disappear. While the mist momentarily fades out, the sight of a tranquilly flowing distant river comes into view. The foxy lady feels her self to be free from herself and from time. Her senses run tumult.

A young male rider rests against his motorbike in the center of the mist. An orange glow flows rambunctiously while the personal spaces of foxy lady and the young man become one. A smile radiates on the face of the young man as he utters delightedly: "You."

"We." Answers the foxy lady baring all her foxness to emphasize that single word. "Do you want my time?"

Reddishly yellowy foxy lady saunters up the stairs ahead of the young man. His eyes are gazing tenderly upon her skin.

Ulap

Mamula-mula't madilaw-dilaw na kahali-halinang binibini ay naglalakad sa ulap. Paminsan-minsan, waring kamangha-mangha, may mga dumaraan sa kalagitnaan ng ulap upang dagliang lumaho. Habang ang ulap ay panandaliang nawawala, matatanaw ang isang tahimik na ilog na dumadaloy sa may kalayuan. Nadarama ng kahali-halinang binibini na ang kanyang sarili ay lumalaya mula sa kanyang mismong sarili at mula sa panahon. Ang kanyang mga karamdaman ay magulung-magulo.

Isang binatang naka-motor ay nakasandal sa kanyang motorsiklo sa kalagitnaan ng ulap. Isang nagbabagang kulay kahel ang masiglang umaagos habang ang pansariling puwang ng kahali-halinang binibini at ng binata ay naging isa.Isang ngiti ang nagnining-ning sa mukha ng binata habang puno ng ligayang bumigkas: "Ikaw."

"Tayo." Sagot ng kahali-halinang binibini na hinuhubad ang kanyang buong pagka-alamid upang bigyang diin ang nag-iisang salitang iyon. "Gusto mo ba ang aking oras?"

Mamula-mula't madilaw-dilaw na kahali-halinang binibini ay marahang umaakayat ng hagdan habang nakasunod ang binata. mga mata ng binata ay magiliw na tumititig sa kutis ng binibini.

Névoa

Uma senhora raposada anda na névoa. Às vezes os transeuntes aparecem e desaparecem através da névoa. A névoa desvanece-se momentaneamente e um rio calma entra a vista. A senhora raposada sente-se livre. O tempo é sem sentido a ela. Seus sentimentos são fortes.

Um cavaleiro novo apoia-se em seu velomotor no centro da névoa. Um fulgor alaranjado flui alegre quando os espaços pessoais da senhora raposada e do homem novo se transformarem um. Um sorriso irradia em sua cara. Expressa: "Você"

"Nós." Responde à senhora raposada e descobre toda sua raposidade para enfatizar essa única palavra. "Você quer meu tempo?"

A senhora raposada levanta as escadas antes do homem novo. Os olhos de acariciamento dele estão olhando macia da pele dela.

Dimma

En rävlig kvinna spatserar i misten. Ibland finns där förbipasserande människor som framträder och försvinner genom dimman. Misten bleknar för ett ögonblickligt ut och man kan se en fjärran lugn flod. Den rävligt kvinnan känner sig oberoende. Till och med tiden är meningslös till henne. Henne känslor blir bångstyriga.

En ung man vilar mot hans motorcykel i mitten av dimma. Ett orange glöd flödar rasande när de personliga utrymmena av den rävaktiga ladyen och den unga manen förenas. Ett leende utstrålar på hans ansikten när han yttrar: "Du."

"Oss.", hon svarar och betonar alt hennes rävlighet på detta ord. "Vill du ha min tid?"

Den rävliga kvinnan stiger upp trappan framför den unga mannen. Han tittar ömt på hennes hud.

Kootut selitykset

Jostain syystä kääntäminen on samanaikaisesti palkitsevaa ja raivostuttavaa. Hmm... onkohan se palkitsevan raivostuttavaa vaiko raivostuttavan palkitsevaa? Ja mitä eroa siinä olisi?

Koska en osaa mitään kieltä kunnolla, joudun tukeutumaan toisten osaamiseen tai sähläämään sanakirjojen ja kielioppien kanssa. Tämä sählääminen näkyy käännöksissä omiinkin silmiin, saati sitten kieltä osaavien. Mitähän tapahtuisi, jos joku oikeasti kieltä osaava sattuisi lukemaan näitä tekstejä...

Tavoitteena on oppia. Jollei muuta niin ainakin tunnustamaan oma riittämättömyytensä. Toinen opittava asia on pitää (alkuperäinen) teksti yksinkertaisena, vaikka toisaalta onkin mukava vääntää sanat moneen solmuun yhdellä virkkeellä. Ja sellainen virkehän ei käänny koskaan kunnolla. Näissäkin käännöksissä tarinaa on yksinkertaistettu, jotta se kääntyisi edes jotenkin.

Otan mielelläni vastaan korjausehdotuksia. Saatan oppia niistä. Ilman niitä tuskin opin mitään.

Kiitos lukemisesta.