Maa

Se makaa liikahtamatta ikivanhan naavaisen kuusen alla, oksien suojassa, kuusen muhkuraisten juurten päällä. Se on maannut siinä pitkään, karikkeen peittämänä, muuttuen osaksi maata, tuntien maan kosketuksen koko peikkoudessaan.

Peikko painautuu liikkumattomuudessaan kuusen juuria vasten, tuntee niiden maasta nostaman elinvoiman virran. Se ammentaa virrasta mielikuvia, antaa sen huuhdella ajatuksiaan. Kuunnellen samalla kuusen latvassa leikkivien tuulten ääniä.

Peikko puhuu äänettömin sanoin kuuselle. Kertoo näkemistään tarinoista, kuulemistaan lauluista, karhusta, ketusta ja pienestä sudesta. Kuusi kätkee peikon kertomukset nilaansa. Huminaksi vuosikasvuunsa, tuulisten päivien lauluksi.

Jonain päivänä peikko nousee liikkumattomuudestaan. Nojautuu kuusta vasten kertoen itselleen tarinat, joita tuuli on huminana kuljettanut puulta toiselle. Peikolta peikolle.

Alkuperäinen

Earth

It lies unmoving below an ancient spruce with beard moss, below the branches, on spruce's lumpy roots. It has lain there for a long time, hidden by detritus, turning to soil, feeling the touch of the land on its trollness.

The inert troll nestles against spruce's roots, feels the stream of vitality that the roots have raised below the ground. It draws impressions from the flow, letting it flow through its thinking, simultaneously, listening how the winds play in the spruce's top.

The troll speaks with silent words to the spruce. It tells about the stories it has seen, about the songs it has heard, about the bear, the fox and a little wolf. The spruce imbibes the stories in its phloem, as a windy day's song in its shoot.

One day the troll will rise from its immobility. It rests against the spruce, unfolding the stories that were carried by winds in form of hum from tree to tree, from troll to troll.