Suurten puiden lomassa on polku. Peikko on metsän halki kulkiessaan kiusannut puita ja viskonut käpyjä. Kurillaan se on vaihtanut ja sekoittanut puiden latvuksia. Puut humisevat uteliaasti totutellen uuteen oloonsa. Kävyt kiljuvat riemusta peikon annettua niille huimaa kyytiä ja hieman peloteltua niitä.
Peikko istuu rannalle ja kaivaa varpaansa kallioon. Sen käsi koskettaa aaltojen tasoittamaa rantahiekkaa. Peikko tuntee hiekan lämmön ja kostean sileyden.
Rantahiekka nousee ja käy istumaan peikon viereen. Hetken ne antavat katseensa levätä samassa hetkessä. Rantahiekan pinnalta varisee pieniä hiekan jyväsiä jatkuvana virtana aiheuttaen hiljaisen jatkuvan kihinän.
Rantahiekka katsoo peikkoa ja kihinän rytmi muuttuu. Peikko kaivaa taskustaan huilun, josta peikon sormien hivellessä liukuu laineinen luritus. Rantahiekka ottaa muutaman tanssiaskeleen ojentautuen peikkoa kohden.
Peikko ja rantahiekka tanssivat pienten kvartsihiukkasten pilven kimallellessa niiden ympärillä. Varisevan hiekan kihinä laantuu hiekan asettautuessa rannalle jyvänen jyväseltä tanssin kuvaksi. Jyvänen rantahiekkaa jää lähelle peikon sydäntä.
Alkuperäinen
1.3.2009
Ranta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Tuli mieli riisua kengat. Minulla on enemmän kokemusta Aurajoen savipohjasta ja Göteborgin meren kallioista ;)
Peikon tarinoissa mieli lepää...
Tulipa lämmin kesäinen olo :)
Voi että, nautin ja tykkäsin lukemisestani.
Olisin halunnut jopa tanssiin ranathiekan kanssa Peikon soittaessa. Ei se tiettykään mahdollista olisi ollut, mutta haaveilla.
Ja kirjoituksesi tunnelmassa on helppo haaveilla
Rantahiekan kihinää on mukavaa kuunnella. Ihan kuin joku imisi pesusienestä vedet.
Kuuleekohan sitä enää silloin, kun heinäsirkkakin lakkaa sirittämästä?
Lähetä kommentti