Vetoketju

Mies istuu puiston penkillä kylmässä tihkusateessa. Hän kaivaa nyssyköistään makkaranpätkän, haukkaa siitä ja nojautuu taaksepäin yrittämättäkään suojautua sateelta, joka sekoittuu miehen silmistä hiljaa valuviin kyyneliin.

Laiha keltainen koira tulee varoen liki miestä. Mies ojentaa koiralle loput makkarasta. Koira hotkaisee makkaran ja jää istumaan maahan miehen viereen. Mies pyyhkii silmänsä ja ojentaa kättään koiralle, joka nuuhkaisee sitä sallimatta miehen kuitenkaan koskettaa itseään.

- Se oli pelkkä piiloleikki. Näytelmä. Esitin aina roolia, sanoo mies hiljaisella äänellä koiralle. - Aina. Ikinä en osannut kertoa mitä oikeasti halusin tai mikä oli minulle tärkeää. En edes itselleni, olin piilossa omien ajatusteni takana.

Koira kallistaa päätään kysyvästi ja heilauttaa häntäänsä.

- Se hymyili suoraan sieluuni, jatkaa mies. - Pelkäsin sitä. Pelkäsin, että paljastaisin itseni. Enkä halunnut kenenkään tietävän, voivan satuttaa minua.

Koira nuuhkii miehen nyssyköitä ja haukahtaa kysyvästi. Mies pyörittää päätään näyttäen koiralle tyhjiä käsiään.

- Tiedätkös mitä luulen, koira? kysyy mies. - Luulen, että sekin piiloutui itseltään. Esitti roolia, jota se luuli pitävän esittää. Siinä meitä oli kaksi toistaitoista samassa näytelmässä, piilossa itseltään ja toiselta. Eikä kumpikaan löytänyt edes itseään saati toista.

Koira nostaa kinttuaan ja merkkaa miehen sateen kastelemat nyssykät. Mies on taantunut muistikuviinsa eikä reagoi mitenkään koiran poistumiseen. Nousee lopulta omatekoisesta suostaan, ryhdistäytyy ja lähtee tapaamaan elämänsä naista kokeillakseen saisiko sielunsa vetoketjun avattua.

Alkuperäinen