1.10.2009

Kyyti

Mies on luvannut tarjota kyydin kun sitä on häneltä kyytiläisen puolesta pyydetty. Hän vilkuilee kelloaan, tahtoisi jo päästä liikkeelle.

Hiekka rouskuu kun nainen lähestyy ja tervehtii hymyillen miestä. Mies häkeltyy ja vastaa tervehdykseen, luulee, ettei nainen huomaa hänen hämmennystään. Nainen on kaunis ja sorja, ainakin puolet miestä nuorempi. Hänen hiuksensa ovat ruskeat ja lyhyet. Ne on kammattu siten, että ne näyttävät kampaamattomilta, luovat vaikutelman luonnollisuudesta. Vasemmalta korvalliselta nousee pystysuoraan valkea sulka. Silmien syvänruskeaa värikalvoa ympäröi virheetön valkuainen.

Aurinko on lämmittänyt auton kuumaksi. Ilmastointilaite tohisee ja tarjoilee viilennettyä ilmaa suuttimistaan. Mies tunnustelee naista sanoillaan, luotaa häntä kysymyksillään. Nainen vastaa, kertoo enemmän kuin on kysytty, jakaa ajatuksiaan ja arvojaan. Hän saa miehenkin avautumaan ja kertomaan itsestään, elämästään.

Naisen sanoissa mies kohtaa itselleen uuden maailmankuvan, joka on erilainen kuin mikään miehen aiemmin kokema. Hän haluaa siihen syvälle, ymmärrykseen saakka. Ajatukset yhtyvät ja luovat uutta. Matkaa on vielä jäljellä.

Nainen istuu levollisena kuljettajan vieressä. Hän katsoo suoraan eteensä, seuraa matkan etenemistä. Molemmat ovat vaiti. Maisemat ovat uusia vaikka moneen kertaan nähtyjä. Mies noudattaa kerrankin nopeusrajoituksia, sillä hän haluaa yhdessäolon hiljaisten hetkien jatkuvan.

Matka päättyy. Nainen nousee autosta. Hän kurkistaa miestä ilkikurisesti hymyillen, tietää selvästi mitä mies on hänen vieressään ajatellut. Hän nostaa kätensä kämmen miestä kohden, sulkee sen nyrkiksi ja avaa jälleen, sulkee ja avaa, vilkuttaa miehen pois elämästään.

Naisen lähdettyä mies jatkaa matkaansa. Keinotekoisesti viilennetyssä autossa hän koskettaa kädellään naisen viereiselle penkille jättämää lämpöä. Jalkatilaan jäänyt muisto naisen punaisiksi lakatuista varpaankynsistä iskee kujeillen silmää.

Alkuperäinen

2 kommenttia:

Arjaanneli kirjoitti...

Tässä on tunnelmaa, joka kihisee....
Noinkohan mies saa itsensä kutsumaan naisen treffeille?
Kun juttuakin kerta piisasi, ja hiljaisuus ei ollut epämukavaa.

Railaterttu kirjoitti...

Kaunis, herkkä.