1.8.2009

Loppu

Mies kulkee yksinäisyytensä keskellä pitkin kaupungin sivukujia. Vastaantulijat väistävät miehen katsetta ja kiiruhtavat askeleitaan palauttaakseen etäisyystasapainon itsensä ja miehen välille. Mies painaa katseensa maahan. Hän on väsynyt yksinäisyytensä ja päättänyt lopettaa sen kertaratkaisulla.

Sivukadulla on varasto, jota kohden mies suuntaa askeleensa. Hänellä on kassissa mukanaan sopivaksi katsomansa köysi, jota hän tunnustelee kuin ennakoivaa mielihyvää tuntien. Mies työntää varaston oven auki ja astuu peremmälle kaivaen jo köyttä valmiiksi esille. Mies hymyilee.

– Herra on hyvä ja poistuu saman tien, tiuskaisee tiskin takana seisova virkailija.

– Minä vaan koiraa olisin...

– Ja mitähän herra koiralla tekisi? Ei niitä kaikille hampuuseille jaella edes löytöeläinkodista. Söisitte sen vielä, tai laittaisitte rukkaset siitä. Ei. Ei se käy. Herra on hyvä ja poistuu ennen kuin soitan poliisit.

– Kaveriksi minä sitä... otin jo narunkin mukaan, sanoo mies kaivaen kassiaan.

– Kuulkaas nyt herra, ei me voida kenelle tahansa koiraa luovuttaa. Ne eivät ole mitään leikkikaluja vaan eläviä olentoja. Me olemme täällä vastuussa siitä, että ne saavat arvoisensa kodin tai lopun.

– Saanko edes vähän taputtaa tuota pientä harmaata pörröistä...

– Herra poistuu nyt. Sitä paitsi sitä koiraa on turha enää taputella, se saa lopetuspiikkinsä näillä hetkillä, kunhan eläinlääkäri ehtii paikalle.

– Minä sen koiran voisin...

– Johan minä käskin herraa poistumaan, sanoo virkailija tylysti ja huutaa kohden takahuonetta. – Vartija! Täällä on taas yksi niitä. Tule heittämään se ulos.

Mies painaa päänsä ja lähtee suosiolla. Hän istuu varaston seinustalla olevalle penkille ja suree pientä pörröistä koiraa, joka ei saanut muuttaa hänen luokseen. Kyyneleet sumentavat miehen silmät ja lähestyvän vartijan hahmon.

– Häivy nyt nopsaan, sanoo vartija tuimasti. – Ja piilota tuo.

Vartija työntää pienen harmaan pörröisen koiran miehen syliin. Mies nousee koiraa rutistaen. Pyyhkii naamansa hihaansa ja menee matkoihinsa jalat tuskin maata koskettaen.

Alkuperäinen

3 kommenttia:

Arjaanneli kirjoitti...

Tämä tarina liikuttaa edelleenkin. Onnellinen koiruus kun sai rakastavan isännän, ja kaiketi onnellisempi isäntä kun sai jonkun, jota rakastaa!
Yksin ei pitäisi olla kenenkään.
Jos valita saa.

Ja sitä vartijaa tekis mieli pussata :)

isopeikko kirjoitti...

Vartija varmaan ilahtuisi vaikka saattaisikin kätkeä sen ärähtämällä miehekkäästi :)

kaisu marjatta kirjoitti...

olipa kiva yllätys, löytyi vielä yksi hyvä ihminen, vartijan sydän bheltyi ja koira sai jatkaa elämää rakastavan ihmisen kanssa.